(Toim.) Juri Nummelin: Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja

Dekkariviikko jatkuu edelleen

Toim. Juri Nummelin: Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja

ntamo 2014

 

Juri Nummelinin pienlehtien pohjalta syntyneiden antologioiden luku-urakka jatkuu. Vaikka kirjat ovat olleet hyllyssäni iät ja ajat, niin sain tartuttua niihin vasta nyt. Osaksi syynä on ollut se, että kirjat ovat olleet hautautuneena jonnekin muiden kirjojen alle ja toiseksi se, että olen halunnut pitkittää nautintoa lukea ne mahdollisimman pitkälle. Nyt vuorossa on enemmänkin runokirjoista tutun ntamo-tarvekustantamon julkaisema Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja vuodelta 2014. Novelliantologia sisältää 25 neonoiriksi luokiteltavaa rikoskertomusta ja sisällysluettelo onkin varsinainen genren kuka kukin on-listaus. Mukana on mm. Ed Gorman, James Reasoner, Bill Crider, Jason Starr ja Christa Faust. Näiltä mainituilta kirjailijoilta löytyy kaikilta ainakin jotakin suomeksikin ja heistä Jason Starrin Viimeinen vedonlyönti on päässyt ihan koviin kansiinkin. Christa Faustin Koston enkeli vuodelta 2010 on ehkä paras suomeksi julkaistu neonoir-kirja. Ed Gormanilta suomeksi on julkaistu ainakin pieni vihkonen Kauhun kuningatar, ja Kuoriaiskirjat on julkaissut Reasonerilta pienen novellikokoelman Paholaisen siivet.

 

Kaikki valehtelevat on antologiana niin sanotusti täyttä tavaraa. Juonenkuljetus sekä tyyli on tiukan vähäeleistä eikä voi kuin ihailla kirjailijoiden kykyä kertoa vähäeleisesti päähenkilöidensä ahdingosta ja päänsisäisistä maisemista. Yhtään huonoa tai edes keskinkertaista novellia ei antologiasta löydy. Omiksi suosikeikseni antologiasta nousivat edellämainittujen nimien lisäksi Pat Lamben Lemurian portto, jo ihan nimensäkin puolesta, mutta Maltan haukkaa tapaileva tarina on muutenkin hieno kunnianosoitus kovaksikeitetyille yksityisetsivätarinoille ilman turhia postmoderneja silmäniskuja.  Kokoelman novelleista minuun henkilökohtaisesti suurimman vaikutuksen teki Kevin Wignallin Kuolema, joka onnistuu koskettamaan sellaista ylevämpää maailmaa, johon harva taideteos pystyy. Novelli on ehdottomasti vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia. Muita mainitsemisen arvoisia ovat Anthony Neil Smithin hirtehinen Clive tunnustaa, Vickie Hendriksin merellinen West End, jossa hienosti limittyvät aavat merimaisemat ja viimeisiään vetelevän parisuhteen henkinen ahtaus. Oman erikoismainintansa ansaitsee vielä Ed Lynskeyn yksityisetsivätarina Isoveli. Sanomattakin on varmaan selvää, että ainakin näiden kirjailijoiden tuotantoon tulee varmasti tulevaisuudessa tutustuttua. Kirjan lopussa on vielä ansiokkaat esittelyt kaikista kirjailijoista.

 Kaikki valehtelevat ja muita rikostarinoita on tainnut jäädä niin viimeiseksi Nummelinin neonoir-antologioista kuin koko genren novellisuomennoksistakin. Nykyiset pienkustantajat tuntuvat suosivan enemmän kotimaisia kirjoittajia, mikä on toki ihan oikeutettuakin kuten myös hyvin kustannustehokasta. Lukijan kannalta tämä on kuitenkin sääli, sillä voisi kuvitella että näiden novellien jälkeenkin on ilmestynyt iskeviä rikostarinoita, jotka nyt jäävät helposti suomalaislukijoiden havaintohorisontin ulkopuolelle.

(Toim.) Juri Nummelin: Ajokortti helvettiin

Dekkariviikko jatkuu

Toim. Juri Nummelin: Ajokortti helvettiin ja muita ultralyhyitä rikostarinoita

Kustantamo Helmivyö 2016

Jos Suomessa on vähänkään kiinnostunut kioskikirjallisuudesta, niin jossain vaiheessa törmää takuulla Juri Nummelinin nimeen. Tuottelias turkulainen on aikanaan toimittanut useampaakin pulppiin liittyvää fanzinea ja hänen nykyinenkin kustantamonsa Helmivyö toimii toisinaan genren parissa. Näiden lisäksi Nummelin oli Banana Pressin Noir-sarjan puuhamiehenä. Kirjasarja, jota edelleen muistelen lämmöllä.

Ajokortti helvettiin koostuu 26 ultralyhyestä rikosnovellista. Ultralyhyellä tässä tarkoitetaan alle 1000 sanan pituutta ja englanniksi näistä käytetään nimitystä Flash Fiction. Suomalainen vastine näille olisi spefikirjoittajapiireissä harrastetut raapaleet, jotka tosin ovat pituudeltaan vain kymmenesosan 1000 sanasta. Englanninkielisessä maailmassa Flash Fiction koki jonkinmoisen buumin noin kymmenen vuotta sitten. Kirjan ansiokas esipuhe käykin läpi niin Nummelinin omien fanzineiden kuin Flash Fictionin historiaa. Kirjan lopussa on vielä esitelty kansikuvien kera alkuperäiset Ässä-lehdet sekä esitelty lyhyesti kukin kirjoittaja. Ulkoisesti Ajokortti helvettiin on siis todellinen keräilijän unelmapainos.

Entä ne ultralyhyet novellit? Minun on pakko myöntää, että olin itsekin hieman skeptinen ja siksi kirja olikin hautautuneena kirjahyllyn syvyyksiin vuosikausia. Epäluuloni johtui lähinnä edellä mainituista raapaleista, joita olen aina pitänyt enemmän kirjoitusharjoitelmina kuin minään itse kirjoittajaa suurempaa yleisöä kiinnostavana taidemuotona. Ajokortin novellien kohdalla olin kuitenkin väärässä, kuten usein olen muutenkin. Tarkkaan määritelty pituus pitää novellit tuoreina ja koko ajan liikkeessä, ilman turhaa löysäilyä tai kuvailua. Dialogia on paljon. Kaikki novellit edustavat rikoskirjallisuutta ja monet lähenevät julman tunnelmansa puolesta kauhua. Lyhyys on etuna myös siinä, ettei lukijan mielenkiinto pääse herpaantumaan vaikka kohdalle sattuisikin epämieluisa novelli. Omiksi suosikeiksi antologiasta nousi seksuaalista häirintää käsittelevä Vihkimys (Patricia Abbott), salamurhatarina Ruohikon Madonna (JT Ellison), arvaamattomasta sarjamurhaajasta kertova Tylsistyminen (Michael Kechula), kulinaristinen ja makaaberi Ruokaharrastajat (Rob Hart), veljen löytöretken huipentumaa käsittelevä Veljellistä rakkautta (Sandra Seamans) sekä kävelyretkistä nukkumalähiöihin kertova Hommissa omakotialueella (Kate Thornton). Ainakin näiden kirjailijoiden tuotantoon syntyi halu tutustua tulevaisuudessa tarkemminkinkin. Patricia Abbotilta Nummelinin Verikoirakirjat on julkaissut vuonna 2014 pienen kokoelman, mutta sitä taitaa tätä nykyä olla mahdoton saada - mikä on sääli. JT Ellisonilta taasen on suomennettu kolme kirjaa Harlequin-kirjojen alamerkillä. Michael Kechula on taas kirjoittanut muutamankin oppaan Flash Fictionin kirjoittamisesta.