Lukuvuosi 2020

 

Tammikuu

• Tuomas Lius: Laittomat (e-kirja)
• Vuosi alkoi vauhdilla Marko Pippurisen ja Julia Noussairin kyydissä. Muistikuvat sarjan edellisestä osasta, Haka, ovat aika hatarat. Laittomat tuntui pitävän juonensa paremmin kasassa kuin edeltäjä.  
• JP Koskinen: Maaliskuun mustat varjot (e-kirja)
• Jotain kadonnutta koiraa tässä kai etsittiin?
• Andrzej Sapkowski: Haltian veri:
• Jostain syystä noiturin seikkailut eivät vain uppoa minuun, vaikka kaikki peruspalikat ovatkin kirjoissa kasassa. 
• Søren Sveistrup: Kastanjamies (e-kirja)
• Pahimman laatuista nordic noir-kliseesoppaa Tanskan maalla. Traumatisoituja päähenkilöitä, epäuskottava ja kaikkivoipa sarjamurhaaja sekä tietysti roppakaupalla lasten pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Näistähän se skandidekkari on tehty. Polttakaa tämä kirja.
• Tapani Bagge: Pikku enkeli (e-kirja)
• Baggen alunperin TV-kässäriksi kirjoitettu trilogian ensimmäinen osa. Vähän hajanainen ja sekava, mutta ihan sympaattinen pikkudekkari.

Helmikuu

• Kirkman & Co: Walking Dead, Kuvernöörin tuho osa 1
• Ihan ok zombie-kauhua, joka huipentuu kidutuspornoon - kuinkas muuten. En ole kokenut tarpeelliseksi lukea 2. osaa.
• Håkan Nesser: Tuhon ja ilveen verkko (e-kirja)
• Pohjoismaisen dekkarin sympaattisemmasta päästä.
• Håkan Nesser: Karlbringenin kurkunleikkaaja (e-kirja)
• Surumielinen tarina kaupunkia riivaavasta sarjamurhaajasta. Nesser kuitenkin hallitsee lajityypin ja välttää turhan mässäilyn kammottavuuksilla.
• Grossman: Magicians (e-kirja)
• Fantastinen yhdistelmä Harry Potteria, Narniaa ja Bret Easton Ellisiä - mikä voisi mennä vikaan?

Maaliskuu

• Agatha Christie: Ruumis kirjastossa
• neiti Marple-klassikko, edelleen.
• Martin Cruz Smith: Gorkin Puisto
• Dekkariklassikko 80-luvulta Amerikan venäläishenkisimmältä kirjailijalta. Olisi mielenkiintoista lukea Smithin Nick Cartereita.
• Don Winslow: Raakalaiset
• Wilsonin huumejännäri MTV:n hengessä. Kuvaa päähenkilöiden huumebisneksen ehkä turhankin myönteisessä valossa. 
• Jason Starr: Viimeinen vedonlyönti
• Starria ei kehuta turhaan. Kahden miehen epätoivoinen kujanjuoksu kohti vääjäämätöntä kurjaa loppua. Tätä ei turhaan ole kehuttu.

Huhtikuu

• Markku Ropponen: Kujala ja jokimurhat (e-kirja)
• Omalla tavallaan persoonallinen suomidekkari. Helteisen Jyväskylän kuvauksessa omaa luokkaansa, kuten laitapuolen sankareidenkin.
• Brian Keene: City of the dead (e-kirja)
• Epätodennäköinen jatko-osa Keenen läpimurtoromaanille The Rising. Maailma on entistäkin ahdistavampi eikä hitustakaan toivoa ole. Mitä muutakaan Brian Keeneltä, omasta mielestäni kauhun todelliselta mestarilta, voi odottaa? 
• Rannila & Haanpää: Miksi et kirjoittaisi
• Paras lukemani kirjoittamista yleisesti käsittelevä teos ja iso syyllinen tämän blogin olemassaoloon. Sytytti säästöliekillä kyteneen harrastuksen uudelleen.
• Juri Nummelin: Kauhuhistoria
• Kattava katsaus suomalaisen kauhukulttuurin historiaan. Välillä kyllä eksyy sivupoluille, tekee tikusta asiaa ja sisältää materiaalia jonka kauhuarvo lähentelee nollaa. Toimitustyö on myös aika huolimatonta, jos kerran minä kiinnitän siihen huomiota. Yleisesti kuitenkin tärkeä ja kauan kaivattu kirja.

Toukokuu

• Eva Frantz: Kahdeksas neito (e-kirja)
• Ihan mukiinmenevä suomidekkari, jossa lukijan odotuksia johdettiin mukavasti harhaan.
• Timo Sandberg: Pahan morsian (e-kirja)
• Tyhjänpäiväinen poliisijännäri, joka on tainnut saada inspiraationsa Hyvinkään paloittelusurmista. Sytykkeeksi.
• Philip Rothfuss: Name of the wind (e-kirja)
• Kauniisti kirjoitettu ja rakennettu fantasiakeskinkertaisuus, jossa kirjallisin keinoin yritetään piilotella sisällön mitäänsanomattomuus. Eipä ole tarvetta lukea sarjaa pidemmälle.
• Kuukauden Western: Tappajan testamentti
• Kuukauden Western: Veriset niityt
• Hulkkonen: Piru perii omansa
• Hulkkonen: Saattokeikka helvettiin
• Järvinen: Kyberuhkia ja somesotia (e-kirja)
• Tiukkaa tietoa ja kirja joka jokaisen nykypäivänä pitäisi lukea.
• John Dickson Carr: Hollow man (e-kirja)
• Suljetun huoneen mysteerien klassikko, joka on edelleen säilyttänyt kekseliäisyytensä ja vetovoimansa.
• Edward Snowden: Pysyvästi merkitty (e-kirja)
• Erään nörtin lankeemus? Itselleni hyvin tärkeä kirja.
• JP Koskinen: Huhtikuun hiipuva rakkaus (e-kirja)
• Hyvin vähän tästäkään on jäänyt mieleen, vaikka muistinkin lukiessani pitäneeni kirjasta.
• Max Allan Collins: Silmä silmästä
• Dashiell Hammett: Veristä satoa
• Dashiell Hammetin Continental Op-kirja, suositeltavaa luettavaa kaikille noir-kirjallisuuden ystäville.

Kesäkuu

• Nummelin: Ajokortti helvettiin
• Nummelin: Kaikki valehtelevat
• Nummelin: Isku Parhaita jännitystarinoita
• Lamour: Teksasin miehet tulevat
• Ensimmäinen lukemani Lamourin länkkäri, sisältää muutamia hienoja proosapätkiä mutta kärsii turhista henkilöistä, jotka vain häviävät tarinasta ilman selittelyä. Olen ymmärtänyt, että tämä on Lamourin helmasynti.
• Monatana western: Kuoleman kätyri
• Think of number (e-kirja)
• Ihan kekseliäs sarjamurhaajajännäri ja ns. mahdoton rikos-genren edustaja.
• Angel Killer (e-kirja)
• Tähän pätee sama kuin edelliseen. Tosin tässä pyöritään taikureiden maailmassa ja kirjan loppu petaa vahvasti jatko-osaa.

Heinäkuu

• Max Allan Collins: Bait money
• Ensimmäinen Nolan-kirja ja taattua Collins-laatua. Alkupuoli kirjasta Two for the money.
• Don Winslow: Raja 
• Tapani Bagge: Puhaltaja (e-kirja)
• Varsin menevä tarina Hämeenlinnan pikkurikollisista. Elmore Leonardin vaikutus näkyy tässä kyllä hyvin.
• Richard Lee Bryes: Unholy (e-kirja)
• Kolmas osa Forgotten Realms-sarjaa. Sisältää lähinnä puuduttavan pitkän lopputaistelun, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
• Clickers (e-kirja)
• Rapukauhun numero ykkönen. Jatko-osat täytyy ehdottomasti lisätä lukulistalle.

Elokuu

• Desert of Souls (e-kirja)
• Kiinnostava fantasiatarina, joka sijoittuu vaihteeksi Lähi-Itään.
• Andy Remic: Clockwork vampires trilogy (e-kirja)
• David Gemmellin rankempi versio. Veriöljyvampyyrit(?) yrittävät valloittaa maailmaa, mutta maailman kovin ja kovaonnisin kirvesmies estää sen. Vauhdikasta fantasiaa, mutta etenkin viimeinen osa kärsii fantasian helmasynnistä, eli siitä että hahmoja yritetään saada paikasta toiseen kiireellä ennen päätöstä.
• Jussi Adler-Olsen: Vanki (e-kirja)
• Ihan siedettävä skandijännäri Tanskasta. Tosin sisälsi taas turhia rääkkäyskohtauksia tarinan pitkittämiseksi. Nuotiomateriaalia.
• Block: Sins of the fathers (e-kirja)
• Matthew Scudder-sarjan 1.osa. Maailma on langennut ja rähjäinen, Scudder ryyppää ja yrittää samalla ratkoa murhamysteeriä. Lawrence Block on kirjailijana niin kerta kaikkiaan eri tasolla kuin nämä nordic noir-räpeltäjät, ettei voi oikeastaan puhua edes samasta taiteen lajista.

Syyskuu

• Bill Pronzini: Snatch (e-kirja)
• Kirja aloittaa Pronzinin pitkän sarjan nimettömästä etsivästä San Franciscossa. Hahmo on samaa jatkumoa Continental Opin ja Marlowen kanssa. Tarina on hallittu, taitavasti kirjoitettu ja käyttää kekseliäästi pulp-kirjallisuutta heijastuspintana päähenkilölle.
• Estleman: Motor city blues (e-kirja)
• Rähjäiseen Detroitiin sijoittuva yksityisetsivätarina, huulenheittoa ja väkivaltaa riittää - eli ei voi kuin suositella.

Lokakuu

• Tim Waggoner: The forever house (e-kirja)
• Halloweenin kunniaksi luettu kummitustalokirja, joka ei ollutkaan kummitustalokirja.
• Jonathan Janz: House of skin (e-kirja)
• Toinen yritys lukea kummitustalokirja, tälläkään kertaa ei onnistunut. Kirja on kuitenkin hyvä tarina pienestä paikkakunnasta ja erään suvun rappiosta. Kliseisestä ideastaan huolimatta hyvin kirjoitettua viihdekauhua. Epämiellyttävät päähenkilötkin herättävät sympatiaa, mikä on aina taitavan kirjailijan merkki.

Marraskuu

• Jo Nesbö: Lumiukko (e-kirja)
• Sarjamurhaajakuraa Norjasta. Toinen (ja varmasti viimeinen) lukemani Harry Hole-kirja. Kliseinen tarina kliseisillä henkilöillä, ohutta ja mitäänsanomatonta kerrontaa sekä typerin sarjamurhaaja ikinä. Sietää poltettavaksi.
• Keigo Higashino: Uskollinen naapuri (e-kirja)
• Kiinnostava ja sympaattinen käännösdekkari Japanista. Toivottavasti tämä löytää lukijakuntansa ja näitä saadaan lisää.
• Bill Pronzini: The Vanished (e-kirja)
• Toinen osa nimettömästä yksityisetsivästä kertovaa sarjaa. Pronzini hallitsee genrensä ja osaa pitää tarinan sopivan pienimuotoisena, mutta kuitenkin ennalta-arvaamattomana ja kiinnostavana.

Joulukuu

• Lawrence Block: Time to murder and create (e-kirja)
• Toinen osa Scudderin seikkailuita. Tällä kertaa Scudder ratkoo kiristysjutun solmuja ja rämpii alkoholisumussa läpi moraalisesti harmaan maailman.
• Robert Crais: The  monkey's raincoat (e-kirja)
• Hollywoodiin sijoittuva turboahdettu dekkaritarina. Ruumiita tulee läjäpäin, naisia kaatuu ja poskibasso länkyttää. Tämä vauhdikas kirja suorastaan kerjää filmitoteutusta.
• Lawrence Block: The mist of death (e-kirja)
• Kolmas Scudder tälle vuodelle. Taso pysyy edelleen kovana ja Scudderkin rakastuu sekavan murhatutkinnan pyörteissä. Huonostihan siinä lopulta käy.
• Stephen Baxter: The Raft (e-kirja)
• Kovaa scifiä pitkästä aikaa. Varsin kekseliäs tarina, vaikka sisältääkin sen perinteisen yleisneropäähenkilön eikä ne kosmiset visiotkaan oikein enää jaksa niin sytyttää. Kirjan fysiikka saa välillä pään pyörälle.

Summa summarum

Jos ihmettelin mihin vapaa-aika vuonna 2020 meni, niin tämä lista ehkä selventää asiaa. Yllättävän monta kirjaa tuli luettua loppuun. Keskenjääneitä en listannut, mutta niitä on ehkä 4-5 kappaletta. Tämän lisäksi saattaa olla jotain mitä en ole huomannut kirjoittaa muistiin enkä muista enää lukeneeni. Menetys ei näiden kohdalla ole suuren suuri.

Aika monta skandidekkaria tuli luettua ja näiden pohjalta voin kyllä todeta että niiden yleinen taso on alle arvostelun. Nesseriä lukuunottamatta niiden kaikkien lukeminen oli kuin tervanjuontia. Siksi loppuvuonna luinkin paljon amerikkalaisia yksityisetsivätarinoita. Tätä trendiä ajattelin jatkaa ja Parkerin Spencer-kirjojen pariin palaaminen kutkuttelee erityisesti. Yllättävän vähän luin 2020 kauhukirjallisuutta ja jopa hävitin sitä kirjahyllystä ison määrän. Syynä oli ehkä yliannostus kyseisestä genrestä ja sen ympärillä pyörivistä ihmisistä sekä se fakta, että pandemian keskellä kauhu ei vain oikein enää tuntunut relevantilta.

Vuoden ehdottomat huiput olivat käännöskirjoista Viimeinen vedonlyönti, Raja sekä Uskollinen naapuri. Enkkupuolella taas Lawrence Block ja Bill Pronzini.

 

 

Don Winslow: Raja

 

Don Winslow: Raja

Harper Crime, 2019

 

Kuva (c) Harper

Don Winslow on meillä ja maailmalla varmasti parhaiten tunnettu Raakalaiset-kirjastaan (2010, suomeksi 2011), josta Oliver Stone on tehnyt samannimisen elokuvan. Mikään kirjallinen superjulkkis hän ei meillä täällä härmässä kuitenkaan taida olla, sillä suomenkielisestä Wikipediasta ei löydy hänestä edes artikkelia. Raakalaisille on olemassa myös jatkoa, nimeltään Pilviparonit, tai oikeastaan se on esiosa, joka kertoo marihuanabisneksen tulosta Kaliforniaan. Raakalaisethan on hyvin nopeatempoinen ja -lukuinen kirja kahdesta pilvikaupalla rikastuneesta nuoresta miehestä ja heidän yhteisestä tyttöystävästään, jotka ajautuvat törmäyskurssille Bajan huumekartellin kanssa verisin seurauksin.

 

Raja on kolmas osa DEA agentti Art Kelleristä kertovaa kirjasarjaa. Sarja alkaa 2005 julkaistussa Kuolleiden päivistä (The Power of the Dog) ja jatkuu The Cartel romaanissa, jota jostain syystä ei ole käännetty. Yksi syy tähän saattaa olla joku julkaisuoikeusjuttu, sillä Kuolleiden päivät julkaisi Like osana "Rikos kannattaa"-sarjaa. Uusimman kirjan taas on julkaissut alkukielisen kirjankin julkaissut Harper Crime.  Liken sarjahan toi suomalaisten lukijoiden eteen paljon laadukkaita amerikkalaisia nykydekkareita kuten Nic Pizzolaton upea Galvestonin, James Ellroyn romaanit, Charles Willefordia, James Lee Burkea sekä omaa suosikkiani John Wesseliä. Liken sarjan nykytasosta en osaa sanoa mitään. Like ei taida enää olla edes oma firmansa vaan jonkun muun omistuksessa?

 

Raja alkaa keskeltä, kahden tarinan välistä. Art Keller on hädin tuskin selvinnyt edellisen kirjan verilöylystä ja löytänyt tiensä takaisin sivilisaation pariin. Hän ei ole kuitenkaan turvassa. Meksikon kartelleja hallinnut Adán Barrera on kuollut, mutta koston uhka leijuu Kellerin yllä. Ei ole selkoa kuka täyttää Barreran jättämän valtatyhjiön: joku hänen jälkeläisistään vai kenties joku lukuisista muista Meksikon huumekartelleista? Niinpä Barreran hautajaisista alkaakin tapahtumavyöry, joka hyvin nopeasti roihahtaa täysimittaiseksi sisällissodaksi. Tähän sotaan imaistaan mukaan vielä kerran myös Keller, joka nimitetään DEAn päälliköksi. Hyvin pian hän saa kuitenkin huomata, että vihollisia löytyy myös kotimaasta aina Wall Streetiltä Capitol Hillille.

Rajassa on lukuisia pää- ja sivuhenkilöitä, joita seurataan lyhyissä luvuissa ympäri Yhdysvaltoja sekä Meksikoa. Iso osa kirjasta kuluu Sinaloa-kartellin sisäisten välienselvittelyiden seuraamiseen samalla kun muut kartellit valtaavat heiltä alaa pala palalta. Kirjassa on mukana henkilöitä myös sarjan aikaisemmista kirjoista, mutta Winslow taustoittaa nämäkin niin hyvin ja taidokkaasti, ettei lukijalle tule missään kohtaa tuntua, että olisi pitänyt lukea sarjan aikaisemmat osat ennen Rajaa. Muutenkin teksti on sujuvaa ja kerronta imaisee lukijansa mukaansa, vaikka kirja on pitkä ja sen kuvaamat tapahtumat välillä vastenmielisiä sekä traagisia ja valitettavan usein ne heijastelevat meidän todellisuuttamme ja oikeiden ihmisten kohtaloita. Surullisinta ja konkreettisinta luettavaa kirjassa on Nico-pojan pakolaismatka Guatemala Cityn liepeillä sijaitsevalta El Basurero-kaatopaikalta kohti pohjoista ja unelmaa paremmasta elämästä. Juuri tässä sivujuonessa konkretisoituu lukijalle karmaisevalla tavalla maahantulopolitiikan karu arki ja millaista sen läpi eläminen on. Tässä kohtaa, sekä tietysti myös muussa huumesodan osallisten kuvauksessa kirja kuvaa hyvin kuinka helppoa toisia koskevien päätösten teko on, kun ei itse tarvitse kohdata niiden seurauksia. Kirja ei aiheestaan huolimatta suhtaudu mitenkään saarnaavasti huumeisiin vaan kuvaa pitkälti sitä epäonnistumisten loputonta sarjaa, mikä huumeiden vastainen sota käytännössä on. Samalla mieleen nousee väkisinkin kysymys siitä, että minkä kaiken täytyy olla ihmisten elämässä vialla, että tällainen verinen miljoonabisnes jatkaa olemassaoloaan. Siihen valitettavasti kellään ei taida olla oikeata vastausta.

 

Don Winslown Raja on hengästyttävä ja sydänsärkevä lukukokemus. Se on helposti paras kirja jonka olen tänä vuonna lukenut. Ei voi kuin ihmetellä Winslowin taitoa punoa kasaan näin valtava tarinakokonaisuus ilman, että lukija sotkeutuisi sen rönsyihin tai menettäisi mielenkiintonsa lukemattomien yksityiskohtien edessä. Kirja sisältää myös paljon huumesodan historiaa, osin fiktiivistä, osin paikkaansa pitävää. Eli kaiken kaikkiaan Rajaa voi suositella kaikille rikoskirjallisuudesta kiinnostuneille.

 

Tim Waggoner: The Forever House

 

Tim Waggoner: The Forever House Kindle Edition

Flame Tree Press, 2020

 

Näin halloweenin koittaessa päätin ottaa harha-askeleen pois homeenhajuisten pokkareiden keskeltä kohti kauhukirjallisuutta. Askel ei ole suuren suuri, mutta ainakin kieli vaihtui tämän kirjan kohdalla englanniksi ja lukualustakin muuttui Amazon Kindleksi. Kindlehän on mitä näppärin sähkökirjojen lukulaite, jota ilman nykyään tuskin montaa päivää selviäisin. Näin se nykyteknologia meitä hemmottelee taustavaloineen ja säädettävine fontin kokoineen.

Olisin oikeastaan halunnut kirjoittaa jotain jostain suomalaisesta kauhukirjasta, mutta lukupäiväkirjani mukaan en ole mitään suomikauhua tänä vuonna lukenut. Tämä on ehkä jopa hieman yllättävää, sillä kauhukulttuurihan on kokenut jonkunlaisen renessanssin 2010-luvulla ja kauhukirjojakin on vuosikymmenen aikana ilmestynyt Suomessa vino pino. Oman kokemuksen mukaan niiden joukossa ei kyllä kovin montaa itseäni kiinnostavaa ole ollut, mutta yritän kirjoittaa lukemistani joku toinen kerta.

 

Rockridgessä Ohiossa Brookside Courtilla on iso omakotitalo seissyt tyhjillään vuosikausia. Syykin tähän on selvä, sillä talon edelliset asukkaat ovat kohdanneet verisen lopun perheen äidin käsissä. Nyt kuitenkin pitkin kaupungin katuja lipuu musta varjoa muistuttava auto, jonka kyydissä istuu viisihenkinen perhe etsimässä itselleen uusia metsästysmaita. Eldridin perhe ei ole sen enempää tavallinen amerikkalainen ydinperhe, tai edes kuulu ihmiskuntaan. Father Hunger, Werewife, Low Prince, Unsister ja Grandother ovat eräänlaisia psyykkisiä vampyyreitä, jotka saavat ravintonsa ihmisten kauhun- ja kivuntunteista. Ja mikäs onkaan parempi paikka tämänkaltaiselle toiminnalle kuin umpikujan päässä oleva perhesurman rikospaikka.

 

Brookside Courtin päässä asuu sekalainen joukko aika tavallisia amerikkalaisia, jotka ovat muuttaneet alueelle asuntojen halpojen hintojen vuoksi. Seuraavana päivänä Eldridien muutosta naapurit saavat kutsun pienimuotoisiin tupaantuliaisiin, jossa on tarkoitus kaivaa asukkaiden mielestä näiden heikkouksia Eldridien käyttöön. Seuraavana yönä jokainen asukas herääkin omien heikkouksiensa käydessä toteen ja yksi kerrallaan he seuraavat painajaisiaan Eldridien taloon. Siellä todellisuus on muuttanut muotoaan ja muodostanut talon sisälle pienoismaailmoja, joissa Eldridit metsästävät säälimättä uhrejaan.  Tässä kohtaa ollaan kirjan puolivälissä ja loppupuolisko kirjasta seurataankin naapureiden kamppailua läpi Eldridien luomien maailmojen. Niistä löytyy niin tuulista vuorenrinnettä, loputonta kellaria natsizombeineen ja tiheä metsä täynnä piikkeihin seivästettyjä ruumiita. Lopulta henkiinjääneet päätyvät kaikki Father Hungerin valtakuntaan, jossa lopullinen kohtaaminen käydään alkukaaoksen personifikaation seuratessa vierestä.

 

Forever House on yhdistelmä kauhua ja fantasiaa, eli sitä mitä joskus kutsutaan dark fantasyksi. Samankaltaisia tarinoita tasku-universumeihin sijoittuvia kauhutarinoitahan on kirjoittanut erityisesti Clive Barker, vaikka eihän hänkään tietysti genreä ole keksinyt. Forever Housen ehdoton heikkous on tasku-universumit, jotka ovat jokseenkin mielikuvituksettomia ja sanalla sanoen vähän tylsiä. Onneksi kirja petraa loppua kohti, kunhan näiden maailmojen läpi on saatu raahauduttua. Plussaa taas kirjassa on ehdottomasti kiinnostavat henkiköhahmot ja onhan itse Eldridin perhe hyvin kiehtova luomus. Tarinaa kuvataan välillä heidän kautta ja samalla Waggoner kytkee heidät osaksi suurempaa luomaansa kauhu-universumia, mikä saa ainakin tämän lukijan hommaamaan lisää hänen kirjojaan, jotta pääsisin tutustumaan näihin muihin vihjattuihin kauhuihin. Pienestä keskikohdan laahaamisesta huolimatta kirja on sujuvaa luettavaa ja pääosin kirja on hyvin mukaansa tempaava. Ja koska kirja on kirjoitettu näinä aikoina, niin se käsittelee myös jonkun verran ajassa olevia ilmiöitä kuten suhdetta seksuaalisuuden eri kirjoihin, rasismista sekä valkoisen miehen paikasta ja osasta tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Nämä eivät kuitenkaan ole millään tavalla päälle liimattuja vaan ovat kiinteä osa päähenkilöiden ajatusmaailmaa ja havaintohorisonttia. Kaikin puolin kirja on siis varsin makoisaa luettavaa kauhukirjallisuuden ystäville, vaikka ei mitään genreä uudistavaa sisälläkään. Ainakin tämä lukija tulee kyllä tutustumaan Waggonerin muuhunkin kauhutuotantoon.

 

 

 

Hulkkonen: Piru perii omansa

 Hulkkonen No.5 1984 Piru perii omansa

Viihdeviikarit

"Hullu suomalainen" tai "Härmän jätkä lännessä", näinhän Viihdeviikareiden Finn West-ripoffia Hulkkonen mainostetaan. Kyseessä on vuosina 1983-1992 ilmestynyt Kari Nenosen luoma ja suurelta osin kirjoittama suomilänkkäri, jota ilmestyi kaikkiaan 38 numeroa. Tämän lisäksi sarja poiki spinoffina neljä pokkaria Luigi Littin saluunasta, jotka ilmeisesti olivat jo lähinnä puhdasta länkkäripornoa. 

Hulkkosen ideoi ja pokkarit isolta osin kirjoitti Kari Nenonen, joka on suomalaisen kioskikirjallisuuden suuri nimi  80-luvulla. Mainetta ja kunniaa hän ei kuitenkaan elinaikanaan ehtinyt tuotannollaan pahemmin saamaan.  Itselläni ei mitään erityisen positiivisia muistikuvia mistään lukemistani Nenosen tuotoksesta ole, joten vähän varauksin tartuin tähän ensimmäiseen hyllystäni löytyvistä Hulkkosista.

Hulkkonen on pienikokoinen mies Haukiputaalta (ei siis läheltäkään Härmää), joka vaeltelee pitkin villiä länttä isossa hatussa sekä vielä isommassa öljykangastakissa. Hänen lanteillaan keikkuu .44-kalipeerinen Colt Walker ja jalkojenvälissä jotain tuolle legendaarisen isokaliiperiselle revolverille vertoja vetävää. Aseistuksesta johtuen iso osa tästä kirjasta kulutetaankin Hulkkosen ja tarinan naisen, Jane Aldrinin väliseen saunasessioon, jossa Hulkkonen todistaa olevansa maineensa veroinen. Tarina itsessään kertoo kuinka reservaatin varuskunnan komentaja Ben Aldrin intiaanivihassaan kurittaa paikallista heimoa intiaanitoimiston mandaatilla ja tavoitteenaan puhdistaa hallintoalueensa alkuperäisasukkaista. Paikalle eksyy kuitenkin Hulkkonen, joka auttaessaan nälkään nääntyviä ja kuumeen riivaamia intiaaneja, sotkeutuu mukaan tähän soppaan. Suomalaisena Hulkkonen tietysti pykää intiaaneille ensimmäiseksi täisaunan ja astutuu siellä koko yön komentajan tytärtä Janea. Lopullinen välienselvittely käy perinteisesti aamunkoitteessa, mutta hirsipuun varjossa, jossa niin hyvät kuin pahatkin teot palkitaan.

Tarinassa on kiinnostavaa kuinka Hulkkonen asettuu altavastaajien puolelle eikä intiaaneja kohdella suoraan erämaita hallitsevina villeinä, vaan kärsivinä ja maansa menettäneinä alkuperäisasukkaina. Tosin mitään syvempää kuvausta intiaanikulttuurista on tämän kirjan kohdalla turha odottaa. Itseäni jäi mietityttämään sekin, miksi Hulkkonen suomalaisena kyllä tuntee saunan puhdistavan vaikutuksen, mutta intiaanit eivät. Ehkä 80-luvulla saunaa pidettiin vielä jotenkin erityisen suomalaisena keksintönä? Toinen valittamisen aihe on kirjallisempi, eli Nenosen taidot kirjailijana. Teksti kyllä sujuu ammattilaiskirjoittajan taidolla,  mutta monissa amerikkalaisista länkkäreistä tuttua lännessä läsnäolon tuntua tästä ei löydy. On selvä, että kirjailijan taustatyö koostuu lähinnä muutamasta muusta kioskilänkkäristä ja ehkä jostain lauantai-illan kuukauden westernistä. Näistä jo valmiiksi väljähtäneistä lähtökohdista syntyykin se, mitä suomalainen genrekirjallisuus yleensä on: myötähäpeää synnyttävää puskafarssia, joka olisi ollut paremmin kotonaan Pahkasian kansien välissä, kuin omana pokkarisarjanaan. Sinänsä sääli, sillä siinä missä amerikkalainen kioskilänkkäri on parhaimmillaan Rio Bravo tai Sheriffi niin tässä päästään sorakuopalle Speden kanssa.

Juri Nummelin: Parhaita Isku-jännityskertomuksia

 Parhaita isku-jännityskertomuksia 2004-2008
Toim. Juri Nummelin
Turbator 2009 

• Juri Nummelin: Lukijalle

• Teemu Paarlahti: Kolme sanaa (Isku #5 2005)

• Petri Hirvonen: Padren kunnian päivä (Isku #2 2005)

• Sami Myllymäki: Turhaa riesaa ruumiista (Isku #1 2004)

• Helena Numminen: Molotovin coctail (Isku #2 2005)

• Timo Surkka: Viimeinen temppu (Isku #7 2007)

• Petri Salin: Kuollut papukaija (Isku #3 2005)

• Heikki-Antero Laurila: Juustohöylä( (Isku #8 2008)

• Juri Nummelin: Joe Novak ja ikkunattoman monadin tapaus (Isku #1 2004)

• Tapani Bagge: Kylmä tuuli (Isku #5 2006)

• Tarja Sipiläinen: Keräilijä (Isku #9 2008)

Juri Nummelinin pienlehdistä koostuvien antologioiden luku-urakka huipentuu turkulaisen Turbatorin julkaisemaan Parhaita isku-jännityskertomuksia 2004-2008. Huomasin vasta tätä kirjoittaessani, että olen lukenut nämä kolme antologia käänteisessä julkaisujärjestyksessä. Iskun alkupuhetta lukiessa olikin ilo huomata, kuinka Nummelin vielä siinä toivoo sellaista novellikokoelmaa, mikä sitten realisoitui viisi vuotta myöhemmin Kaikki valehtelevat-antologiassa. 

Isku-jännityskertomukset koostuu kymmenestä kotimaisesta rikoskertomuksesta sisältäen lyhyen esipuheen sekä vielä lyhyemmät kirjoittajien esittelyt. Antologia ei ole varsinaisesti huono, mutta kahden muun kokoelman rinnalla se kyllä kalpenee. Amerikkalaisista rikostarinoista koottuihin kokoelmiin verrattuna siinä loistaa kirjoittajien epätasaisuus. Ammattikirjoittajat hoitavat kyllä tehtävänsä moitteetta ja tyylillä, mutta kokemattomampien tarinat sisältävät joko turhaa epämääräisyyttä tai liikaa pituutta sisällön ideoihin nähden. Myöskin neonoirille tyypillinen kerronnan iskevyys loistaa melkein kokonaan poissaolollaan. Tilalla on enemmän suomalaista arkirealismia sekä huumoria. Kokoelman ehdottomasti paras novelli on toiminnallinen ja tiheätunnelmainen Padre Hirvosen Padren kunnian päivä. Muita ehdottomasti edukseen olevia ovat Timo Surkan Viimeinen temppu ja Tapani Baggen Kylmä tuuli. Omalla tavallaan kiinnostava on jo nimensäkin puolesta Juri Nummelinin oma Joe Novak ja  Ikkunattoman monadin tapaus. Tästä novellista olisi vain saanut lisäämällä siihen enemmän aineksia vielä paljon paremman, mutta tuollaisenaankin se on oiva tunnelmapala Los Anglesin baareista. Oman positiivisen mainintansa ansaitsee myös Helena Nummisen sairaalamaailmassa tapahtuva Molotovin coctail, joka näin sote-sotkujen sekä pandemioiden keskellä tuntuu erityisen ajankohtaiselta.

Pienoisesta epätasaisuudesta huolimatta Parhaita isku-jännityskertomuksia 2004-2008 on kelpo kokoelma suomalaisia rikosnovelleja ja piristävä ihan jo senkin tähden että siinä ei ole sen kummempaa pakotettua teemaa tai aihetta. Kirjailijoista muuten kolme on kirjoittanut myös Jerry Cottoneita, mikä selittänee heidän vahvan rutiininsa ja taitonsa. Näin vuosikymmentä myöhemmin voi vain valitella, kuinka suomalainen rikoskirjallisuus ei koskaan tämän enempää innostunut flash fictionista tai edes neo noirista, vaan on kaivautunut yhä syvemmälle poteroonsa Matti Yrjänä Joensuuta apinoivan poliisiromaanin sekä lähinnä ongelmajätteeksi luokiteltavien skandidekkareiden välimaastoon.

Juri Nummelin(toimittanut): Hallusionatseja

 Juri Nummelin(toimittanut): Hallusionatseja

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita

Juri Nummelin

Faros 2012 

                                                                              Kuva: (c) Faros

Sisällys:

• Juri Nummelin: Vanhan kauhukirjallisuutemme lyhyistä kukoistuskausista.
• Jaakko Juteini: otteita teoksesta Kummituksia, elli Luonnollisia Aawis-juttuja Walistuksen lisäksi. Lyhykäisesti ja wapaasti Saksan kielestä Suomeksi tulkitut. Cederwaller 1819.
• Zachris Topelius: Toholampi, teoksesta Sumutarinoita. Suom. Aatto Suppanen ja Ilmari Jäämaa. WSOY 1911. Ilmestynyt alun perin Helsingfors Tidningar -lehdessä 19.10., 23.10. ja 26.10.1850.
• Aleksis Kivi: Vuoripeikot, ilmestynyt alun perin Suometar-lehdessä 29.1.1864 ja 31.1.1864.
• K. J. Gummerus: Uhalla, teoksesta Haudankaivajan kertomuksia. Gummerus 1899.
• Kyösti Wilkuna: Haudankaivaja; Oikea syyllinen; Lapissa, teoksesta Novelleja. WSOY 1907; Hallusinatsioneja, teoksesta Haaksirikkoiset, WSOY 1912.
• Santeri Ivalo: Kummituksia, teoksesta Iltapuhteeksi: kokoelma pieniä kertomuksia. WSOY 1891 (julkaistu alun perin nimellä Santeri Ingman).
• Larin-Kyösti: Hiirenkesyttäjän kosto, teoksesta Jouluyön tarina. Minerva 1918.
• Uno Osmio: Kuumehoureissa, teoksesta Kuumehoureissa. Yrjö Weilin, 1908.

Nimi ei tunnetusti pahenna miestä, mutta tässä tapauksessa on pakko miettiä kuinka paljon se vaikuttaa kirjan markkinointiin ja myyntiin. Hallusionatseja kun väkisinkin herättää kirjahyllyjä selaavan ummikon mielessä jotakin, mistä voisi lukea joko Pahkasian tai vappulehti Tampin sivuilta. Vähän valistuneemman asiakkaan katse osuu kirjakaupassa tietysti kokoelman toimittaneen Juri Nummelinin nimeen, jolloin voi olla varma että jotain kiinnostavaa teekkarivitsiltä kuulostavan nimen takana on.

Hallusionatseja on valikoima vanhoja suomalaisia kauhutarinoita 1800-luvulta 1900-luvun alkuun. Mukana on tunnettuja kirjailijoita kuten Zacharias Topelius, Aleksis Kivi ja Kyösti Wilkuna. Myös Gummeruksen nimi saattaa soittaa joitakin kelloja. 

Kokoelma alkaa ansiokkaalla esipuheella, jossa Nummelin valottaa kauhukirjallisuuden asemaa maamme kirjallisessa historiassa.

Kokoelma etenee ajallisesti varhaisimmasta kohti 1900-luvun alkua. Ensimmäinen juttu on on oikeastaan katkelma teoksesta ”Kummituksia, elli Luonnollisia Aavis-juttuja Valistuksen lisäksi. Lyhykäisesti ja wapaasti Saksan kielestä Suomeksi tulkitut”. Jo ensimmäisessä tarinassa on hyvin nähtävillä kaksi suomalaiselle kauhulle tyypillistä elementtiä. Ensimmäinen käy ilmi nimestäkin, eli aaveet, jotka luonnollisesti kummittelivat kansantaruissa muutenkin. Toinen on se, että tarina pitää lopussa kääntää pakkomielteisesti realismiin, eli niin sanottu "kaikki olikin Pamelan pahaa unta"-lopetus. Näkyisikö tässä jo esiaste tai heijastuma suomalaista kirjallisuutta riivaavasta maanisesta suhtautumisesta realismiin.

Satusetä Topelius kertoo seuraavassa novellissa tarinan Ruoveden pitäjään vievältä tieltä ja sen kupeessa olevasta Toholammesta. Tarina hakee voimansa mielenmaisemaa maalailevasta luontokuvauksestaan, joka löytää kaikupintaa vielä nykylukijassakin. Topeliusta seuraa Aleksis Kivi, jonka tarina vuorenpeikoista ja varastetusta ehtoolliskalkista on enemmän sukua fantasialle, kuin varsinaiselle kauhulle. Kuriositeettina mainittakoon, että tarinaa luettiin ainakin vielä 80-luvulla peruskoulussa. Gummeruksen Uhalla palaa taas hautausmaille ja tarkemmin elävältä hautaamisen pelkoon. 

Kyösti Wilkuna on mukana neljällä novellilla, jotka kattavatkin hänen koko kauhutuotantonsa. Tämä on sääli, sillä novellit ovat kiinnostavia ja mukana on aimo annos mustaa huumoria, joka tähän asti on ollut ilmeisesti suomalaisesta kauhusta kateissa. Wilkuna on myös kirjoittanut antologian nimikkonovellin, eli Hallusionatseja. Se on jo historiallisesti merkittävä siinäkin, että tapahtumapaikkana on öinen kaupunki syrjäseutujen ja maatalojen sijasta. Samalla kauhun aihe on modernimpi, eli outo tuntematon uhka, jota ei voi koskaan nimetä tai tavoittaa. Hallusionatseista olisikin helppo vetää lankoja anglo-amerikkalaisiin kirjailijoihin, mutta jätetään se oikeiden kirjallisuusihmisten tehtäväksi.

Wilkunan urbaanin kauhun jälkeen onkin latistavaa palata takaisin kummituksiin ja pastoraalimaisemiin Santeri Ivalon ja Latin-Kyöstin mukana. Latin-Kyöstin Hiirenkesyttäjän kosto sentään vie lukijan Venäjän vankiloihin, jotka ovat jo itsessään tarpeeksi pelottavia nostattamaan kauhua lukijassa. Kokoelman päättää Uno Osmion Kuumehoureissa, jonka nimi kertoo sen juonenkin. Novelli on sinänsä kiinnostava sarja hourenäkyjä ja Wilkunan tavoin sekin heijastelee jo modernin maailman saapumista.

On täysin järjetöntä yrittää arvostella valikoimaa vanhoja kauhutarinoita. Lukemattakin on selvä, että osa niistä on pahasti vanhentuneita ja tuskin herättävät lukijassa muuta kuin lievää huvittuneisuutta. Silti kirja on tärkeämpi kuin mitä ensin osaa ajatellakaan. Suomessa kauhu on aina monokulttuurin ei-toivottu äpärälapsi, eikä sen historiaa ole juurikaan kartoitettu. Nyt sentään tiedämme, että sitä oli jo 1800-luvulla ja tunnemme muutamia sen keskeisiä tarinoita ja tekijöitä. Samalla näemme kuinka kauhu hiipii syrjäkylien kuusikon kätkemistä torpista herraskartanoiden kautta Helsingin kantakaupungin kivikanjoneihin. Jo pelkästään tämän näköalan itse todistaminen kuuluu jokaisen vakavasti kauhuunsa suhtautuvan harrastajan perussivistykseen. Kiittäkäämme tästä mahdollisuudesta Juri Nummelinia.

Jälkisanat: tämäkin teksti oli alunperin tarkoitettu kirja-arvosteluksi Kuolleen silmät #2:n joskus syksyllä 2015, joka ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt. Kuolokin voi toisinaan laata, kuten eräs suurmies kerran sanoi. Tekstin kirjoittamisen jälkeen wanhoja suomalaisia kauhunovelleja on ilmestynyt useampikin antologia mm. Nummelinin Helmivyöltä ja Nysalor-kustantamolta. Näiden lisäksi on ilmestynyt Juri Nummelinen järkälemäinen ja kaikenkattava suomikauhun historiikki Kuoleman usvaa ja pimeyttä, josta toivottavasti kirjoitan tarkemmin jossain vaiheessa.

James Reasoner: Paholaisen siivet

James Reasoner: Paholaisen siivet Kuoriaiskirjat, #11, 2014

                                                                       Kuva (c) Kuoriaskirjat

Sisällys: Vanhojen hyvien aikojen tähden (suom. Tapani Bagge, Isku #1 2004) – alkup. For Old Times’ Sake (Mike Shayne Mystery Magazine heinäkuu 1978) Pane aina parastasi (suom. Juri Nummelin, Isku #15 2011) – alkup. The Old College Try (Mike Shayne Mystery Magazine marraskuu 1978, salanimellä R. Mason) Kaikki valehtelevat (suom. Tapani Bagge, Isku #5 2007) – alkup. Everybody Lies (Flashing in the Gutters huhtikuu 2006) Punainen riutta (suom. Juri Nummelin, käännös aiemmin julkaisematon) – alkup. The Red Reef (Hardluck Stories 2008) Paholaisen siivet Ranskan yllä (suom. Juri Nummelin, Seikkailukertomuksia #2 2007) – alkup. Devil Wings Over France (Retro Pulp, Subterranean Press 2006) Epätoivon kanjoni (suom. Minna K. Haapio, Ruudinsavu #3 2003) – alkup. Last Chance Canyon (ei julkaistu englanniksi)

James Reasoner on pitkän linjan amerikkalainen pulp-kirjailija, jonka uran alku sijoittuu 70-luvulle. Hänen tuotannostaan löytyy kaikkea mahdollista yksityisetsivätarinoista länkkäreihin. Suomeksi Reasoneria tuo nyt saataville Kuoriaskirjat-kustantamon  ainoassa suomennoksessaan. Tämän on mahdollistanut Suomen oma pulp-asiantuntija Juri Nummelin, jonka Isku ja Seikkailukertomuksia-lehdissä osa tämän antologian novelleista on ilmestynyt aikaisemmin. Antologian viimeinen novelli ja ainoa länkkäri, Epätoivon kanjoni, on ilmestynyt aikaisemmin Ruudinsavussa.

Novellivalikoima alkaa kolmella lyhyellä rikostarinalla, joista käy hyvin selville Reasonerin taito kirjoittaa tiiviitä tunnelmapaloja. Yhdessäkään tarinassa ei varsinaisesti ole mitään maata mullistavaa, mutta jokainen niistä toimii tiukkuutensa ansiosta. Niissä ei ole mitään liikaa eikä mitään koristeluja. Jokainen näistä toimisi hyvänä oppituntina monelle suomalaisellekin jännityskirjailijalle, jos heistä joku viitsisi taitojaan kehittää julkaisukynnyksen ylityttyä.

Rikosten ja epäonnistumisten ja ikuisten häviäjien sateisesta maailmasta siirrytään seuraavaksi jonnekin etelän merelle Punaisessa riutassa. Täälläkään lukija ei pääse sen helpommalla. Epäonnisella hylynpelastusmatkalla ovat takaiskujen ansiosta alkoholisoitunut entinen kapteeni Larkin sekä retken järjestänyt femme fatale Giselle, joka ei ole tuttavuutena turvallisimmasta päästä. Merellinen ympäristö ja karheat hahmot tuovat muuten kummasti mieleen kaikuja Reino Helismaan mainioista pulp-tarinoista, joilla Nummelin on hellinyt suomalaislukijoita jo neljän kokoelman verran.

Antologian nimikkonovelli Paholaisen siivet kumartaakin sitten jo enemmän rehellisen kauhukirjallisuuden puoleen. Tässä, kokoelman pisimmässä, tarinassa hävittäjä-ässä Dave "Dead-Stick" Malloy joutuu ensimmäisen maailmansodan melskeessä vastakkain hunnien tavallistakin ihottavamman joukkotuhoaseen kanssa. Novelli on vauhdikas sekoitus ilmataisteluita sekä yliluonnollista seikkailua ja ehdottomasti antologian parasta antia.

Epätoivon kanjoni päättää mainion kokoelman villin lännen tunnelmiin. Tässäkin on mukana kauhuaineksia, joten ihan peruslänkkäristä ei voi puhua. Tarinassa palkkionmetsästäjä Callahan törmää intiaanikiroukseen ja sen ikäviin seurauksiin. Novelli on Paholaisen siipien ohella hyvä osoitus kuinka luontevasti taitava kirjoittaja voi yhdistellä eri genrejä, ilman että saumat näkyvät mistään kohtaan.

Kaiken kaikkiaan James Reasonerin Paholaisen siivet on suositeltavaa luettavaa niin kouluihin kuin päiväkoteihinkin. Siihen tiivistyy hienosti mitä pulp parhaimmillaan on ja mihin muun kirjallisuuden kannattaisi pyrkiä.

Jälkihuomautus: Tämä teksti on alun alkaen kirjoitettu kirja-arvosteluksi jo edesmenneen kauhulehden toiseen numeroon. Koska alkuperäinen arvostelu on kirjoitettu syksyllä 2015, niin kirjan kustantanut Kuoriaiskirjatkin on ehtinyt siirtymään jo manan majoille. Kuoriaiskirjat ei kuitenkaan julkaissut muuta käännöskirjallisuutta vaan keskittyi valitettavasti lähinnä suomalaiseen spefi-kirjallisuuteen. Antologian novelli Kaikki valehtelevat on julkaistu myös Juri Nummelinin toimittamassa Kaikki valehtelevat-kokoelmassa, josta näkemyksiäni löytyy täältä.