Hulkkonen No.5 1984 Piru perii omansa
Viihdeviikarit
"Hullu suomalainen" tai "Härmän jätkä lännessä", näinhän Viihdeviikareiden Finn West-ripoffia Hulkkonen mainostetaan. Kyseessä on vuosina 1983-1992 ilmestynyt Kari Nenosen luoma ja suurelta osin kirjoittama suomilänkkäri, jota ilmestyi kaikkiaan 38 numeroa. Tämän lisäksi sarja poiki spinoffina neljä pokkaria Luigi Littin saluunasta, jotka ilmeisesti olivat jo lähinnä puhdasta länkkäripornoa.
Hulkkosen ideoi ja pokkarit isolta osin kirjoitti Kari Nenonen, joka on suomalaisen kioskikirjallisuuden suuri nimi 80-luvulla. Mainetta ja kunniaa hän ei kuitenkaan elinaikanaan ehtinyt tuotannollaan pahemmin saamaan. Itselläni ei mitään erityisen positiivisia muistikuvia mistään lukemistani Nenosen tuotoksesta ole, joten vähän varauksin tartuin tähän ensimmäiseen hyllystäni löytyvistä Hulkkosista.
Hulkkonen on pienikokoinen mies Haukiputaalta (ei siis läheltäkään Härmää), joka vaeltelee pitkin villiä länttä isossa hatussa sekä vielä isommassa öljykangastakissa. Hänen lanteillaan keikkuu .44-kalipeerinen Colt Walker ja jalkojenvälissä jotain tuolle legendaarisen isokaliiperiselle revolverille vertoja vetävää. Aseistuksesta johtuen iso osa tästä kirjasta kulutetaankin Hulkkosen ja tarinan naisen, Jane Aldrinin väliseen saunasessioon, jossa Hulkkonen todistaa olevansa maineensa veroinen. Tarina itsessään kertoo kuinka reservaatin varuskunnan komentaja Ben Aldrin intiaanivihassaan kurittaa paikallista heimoa intiaanitoimiston mandaatilla ja tavoitteenaan puhdistaa hallintoalueensa alkuperäisasukkaista. Paikalle eksyy kuitenkin Hulkkonen, joka auttaessaan nälkään nääntyviä ja kuumeen riivaamia intiaaneja, sotkeutuu mukaan tähän soppaan. Suomalaisena Hulkkonen tietysti pykää intiaaneille ensimmäiseksi täisaunan ja astutuu siellä koko yön komentajan tytärtä Janea. Lopullinen välienselvittely käy perinteisesti aamunkoitteessa, mutta hirsipuun varjossa, jossa niin hyvät kuin pahatkin teot palkitaan.
Tarinassa on kiinnostavaa kuinka Hulkkonen asettuu altavastaajien puolelle eikä intiaaneja kohdella suoraan erämaita hallitsevina villeinä, vaan kärsivinä ja maansa menettäneinä alkuperäisasukkaina. Tosin mitään syvempää kuvausta intiaanikulttuurista on tämän kirjan kohdalla turha odottaa. Itseäni jäi mietityttämään sekin, miksi Hulkkonen suomalaisena kyllä tuntee saunan puhdistavan vaikutuksen, mutta intiaanit eivät. Ehkä 80-luvulla saunaa pidettiin vielä jotenkin erityisen suomalaisena keksintönä? Toinen valittamisen aihe on kirjallisempi, eli Nenosen taidot kirjailijana. Teksti kyllä sujuu ammattilaiskirjoittajan taidolla, mutta monissa amerikkalaisista länkkäreistä tuttua lännessä läsnäolon tuntua tästä ei löydy. On selvä, että kirjailijan taustatyö koostuu lähinnä muutamasta muusta kioskilänkkäristä ja ehkä jostain lauantai-illan kuukauden westernistä. Näistä jo valmiiksi väljähtäneistä lähtökohdista syntyykin se, mitä suomalainen genrekirjallisuus yleensä on: myötähäpeää synnyttävää puskafarssia, joka olisi ollut paremmin kotonaan Pahkasian kansien välissä, kuin omana pokkarisarjanaan. Sinänsä sääli, sillä siinä missä amerikkalainen kioskilänkkäri on parhaimmillaan Rio Bravo tai Sheriffi niin tässä päästään sorakuopalle Speden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti