Kuukauden Western: John J. McLaglen Tappajan testamentti

John J. McLaglen: Hector Metsästäjä Tappajan testamentti ("The Last Hurrah”, 1984)

Kuukauden Western-sarjan 5. kirja.

Viihdeviikarit 1987.

Tappajan testamentti (The Last Hurrah) on viimeinen, eli 24. osa kirjailijakaksikko Laurence Jamesin ja John Harveyn, eli John J. McLaglenin Hector Metsästäjä sarjaa. Tämän jälkeen kummatkin kirjailijat suuntasivat omille teilleen: James kirjoittamaan post-apokalyptista Deadland-sarjaa ja John Harvey dekkareita. Jälkimmäisen Charlie Resnickistä kertovia kirjoista ainakin osa on suomennettu. Tappajan testamentti, kuten edellinen lukemani Veriset niitytkin, on Laurence Jamesin käsialaa ja näiden kahden länkkärin perusteella on helppo ymmärtää, miten lännenkirjailija päätyi kirjoittamaan ydintuhon jälkeisestä autiomaasta.  Siinä määrin kolkko ja kalmanhajuinen paikka Hectorin eteen aukeava villi länsi on. 

 

Jossain Phoenixin liepeillä Arizonan erämaissa tekee taivaltaan maailmaan ja loputtomiin veritekoihin väsynyt Hector Metsästäjä. Bulmer's Welssin kaupunkipahanen tarjoaa hetken hengähdyksen viskin ja maksetun naisen muodossa, mutta seuraavana aamuna kaupunkiin syöksyy nuolia täyteen ammutut postivainut. Jokin vaunuista löytyvistä ruumiista ja nuolista kertoo Hectorille, ettei kaikki ole kohdallaan, vaikka paikalliset ovatkin valmiina lahtaamaan Chiricahuoi-intiaanit (englanniksi Chiricahua) syyllisinä. Samoihin aikoihin rajaseutujen läpi matkaava uudisraivaajakaravaani kohtaa epäilyttävän ratsuväen osaston. Kirja itse asiassa alkaa karavaanin kohtaamasta väijytyksestä ja kertoo suurimman osan tapahtumista takaumana, kunnes taas lopussa palaa väijytykseen ja sen loppuhuipennukseen. 

 

"Luther Cashin kanssa vietetty hetki oli jotenkin kiteyttänyt hänen oman masennuksensa, saanut hänen näkemään oman tulevaisuuden. Luther ei ollut järin paljon häntä vanhempi, vaikka aika olikin vaatinut häneltä veronsa. Jed oli kerran nähnyt huippuaseen, Mike Howellin, noukkimassa kolikoita saluunan sylkykupista Abilenen liepeillä. Hän oli kadottanut järkensä ja joutunut kaikkien pelleksi. Jed oli koettanut puhua Mikelle, muuta vanhan miehen aivot eivät toimineet ja sanat valuivat katuojaan."

Tässä kirjassa Hector on jo selvästi väsynyt loputtomaan verenvuodatukseen, vaeltamiseen ja vaatimattomien palkkioiden perässä ravaamiseen. Samaan aikaan vanhat asesankarit poistuvat yksi kerrallaan kunniattomasti ja väkivaltaisesti, yleensä aivonsa juoneina. Kirjassa on vääjäämättömän lopun tunnelmaa, jota korostaa sen karu loppuratkaisu. Kirjasta näkeekin, että McLaglen-kaksikko on tässä vaiheessa kyllästynyt Jed Hector-hahmoon ja tämän verentahriman odysseian kuvaamiseen. Länkkärien ystävälle tämä kuitenkin tuo kalmankatkeran tuulahduksen asesankarien karusta maailmasta.